Kanttorin ilot ja surut
Kanttori on persoona Kanttorin ammattiin hakeutuminen on hyvin henkilökohtainen valinta; rakkaasta musiikkiharrastuksesta tulee ammatti ja jopa elämäntapa, jonka ympärille muu elämä rakentuu. Usein muusikoksi hakeutuminen on se ensimmäinen kutsumus ja kutsumus seurakunnan työhön syntyy myöhemmin. Kanttori työskentelee itsenäisesti, työajoiltaan ja työtavoiltaan, jopa siinä määrin, että virasta, jota kanttori hoitaa, tulee niin hänen näköisensä, että tietyt toimintamuodot henkilöityvät häneen; syntyy instituutioita. Kanttori työskentelee usein silloin, kun muut ovat vapaalla, sosiaalinen elämä ja perhe-elämä kärsivät. Työn teko ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan; työskentelyprosessi ja suunnittelu voi käynnistyä vaikka lenkillä tai saunassa, kanttorin päässä oleva organisointi ja visiointitoimisto eivät kysy aikaa eikä paikkaa.
Työn isoja iloja on saada musisoida, käyttää kaikkia musiikillisia taitojaan ja usein valita tilaisuuksiin sitä musiikkia, mistä itse eniten pitää ja missä on parhaimmillaan, sillä instrumentilla mitä parhaiten taitaa. Kanttorin työidentiteettiä rakentaakin parhaiten se, että soitto- ja laulutaidot ovat niin hyvällä tasolla, että musiikillinen itsetunto on ja pysyy kunnossa vaihtelevissa työtilanteissa. Jos musiikillinen itsetunto laskee tai romahtaa harjoittelun puutteen takia, siitä seuraa helposti kyynistynyt, turhautunut ja uupunut kanttori. Työ ei ole rajoittunutta eikä kaavamaista ja vaan antaa mahdollisuuden uudistumiseen, näkökulman tai painopistealueen vaihtamiseen aina uudelleen. Kanttori kohtaa ison määrän ihmisiä työssään; musiikkityössä ei ole totta se seurakunnallinen narina, että vapaaehtoisia on vaikea saada toimintaan mukaan. Musiikkitilaisuudet keräävät todella paljon kuulijoita, tämä pitäisi kunnolla tunnustaa näiden vähenevien tilasto-merkintöjen aikakaudella!! Musiikkitoimintaan osallistumiseen on matala kynnys ja esim. seurakunnan kuorossa laulaminen tai musiikkitilaisuudessa käyminen ei ole maallistuvassa Helsingissä mitenkään ihmistä leimaavaa. Kuoro- ja soitinryhmien kanssa työskentelyssä on mahdollisuus pitkiin ja sitoutuneisiin suhteisiin. Monissa tilanteissa kanttori on musiikkiterapeutti ja tunteiden sanoittaja.
Inspiraation ja kaaoksen välimaastossa
Ensimmäisessä suomalaisessa kirkkolaissa v. 1869 lukkarin virkaa hoitavan tehtäviin kuului musiikillisten ja opetustehtävien lisäksi kirkon puhtaanapito, järjestyksenpito, sekä papiston postin kuljettaminen seurakunnassa. Laaja-alaisuus ja ulkomusiikilliset tehtävät ovat siis kuuluneet kanttorin virkaan ennenkin. Nykyään posti kulkee sähköllä, mutta kanttori on yhä useammin muiden sähköllä toimivien koneiden ääressä kuin urkujen. Onko tarkoituksen mukaista, että laajasti ja kalliisti koulutettu muusikko toimii muusikon työnsä ohella sihteerinä, mainostoimistona, roudarina tai kahvinkeittäjänä; hoitaa tilaisuuden järjestelyt jokaisen pilkun mukaan lukien itse ja yksin? Kanttori on seurakuntatyön keskiössä, muusikko on kirkon käyntikortti ja ammattimme hyvin kuuluva ja näkyvä julkisivuammatti. Musiikki lävistää koko muun toiminnan ja muusikko työskentelee sekä tiimityöläisenä asiantuntijatiimeissä, että yksilötyöntekijänä. Kanttorilla on oltava laajat verkostot oman alueen yhteistyötahoihin, kouluihin ja laitoksiin. Työnkuva on niin laaja, että sen jokaisen osa-alueen hallitseminen on lähes mahdotonta. Työ ruuhkautuu erityisesti juhlapyhinä eikä työstä saatava palkka tunnu riittävältä. Seurakunta ja sen tarpeet muuttuvat yhä fragmentaarisemmiksi: jumalanpalveluksiakin voi olla jo metallimessusta urkumessuun. Myös kiinnostus kirkollisten toimitusten estetiikkaan ja yksilöllisyyteen on viime vuosina lisääntynyt. Maunulan kirkossa kanttori ja hänen työnsä näkyy ja kuuluu jo reaaliajassa verkossa.
Kanttori ja työtoverit
Kanttori elää eri työaikataulua kuin työtoverit, koska ohjelmiston suunnittelu ja musiikin harjoittaminen vievät paljon aikaa. Messuissa kanttori on työntekijöistä se, jolla on pitkäjänteisin suhde työhön ja hänen panoksensa toteutuksessa on ratkaiseva. Tästä seuraa usein se, että koordinointivastuu messujen suunnittelusta ja yksittäisen messun kokonaisuudesta lankeaa muusikolle. On totuttu toistelemaan, että messu on seurakuntaelämän keskus, mutta pappien työala ja työn ydin on kuitenkin muualla. Voisiko seurakunnissa olla pappeja, joiden työalana olisi jumalanpalveluselämä, sen kokonaissuunnittelu, ideointi ja koordinointi? Onko messumme liian ammattilaispainotteinen ja elämästä vieraantunut performanssi?
Muusikko on jo opiskeluaikana tottunut siihen, että lunta tulee tupaan päivittäin. Siksi seurakunnan työtavoissa palautteen antamisen ja saamisen kulttuurin puute on ollut itselleni shokki. Jos kritiikkiä ei voida antaa, kehittymisen aste ja mahdollisuus on nolla. Tiimityöskentely ja erityisesti projektien tekeminen (satsataan lyhytaikaisesti 100 %) vaikeutuu, jos projektin purkuvaiheessa ei palautekeskustelua käydä. Se johtaa sitoutumisen ja vastuun kantamisen vähenemiseen.Kanttorilla on upeat työvälineet käytössään; puitteet ja työmahdollisuudet Helsingin seurakunnissa ovat mitä parhaimmat. Seurakuntien musiikkitoiminta on myös tärkeä työllistäjä, monet freelancer-muusikot toimivat tärkeinä yhteistyökumppaneina.
Tulevaisuudennäkymät
Helsinkiläisen hengellinen nälkä ei ole laantumaan päin. Yhtäältä nykyseurakuntalainen haluaa olla osallistuva ja aktiivinen toimija, toisaalta seurakuntalainen haluaa, että kirkko ja sen perinne pysyy muuttumattomana ja turvallisena, seurattavana kuin lapsuuden joulukirkko. Musiikki pystyy vastaamaan modernin ihmisen estetiikan ja nautinnon kaipuuseen. Olisiko aika käydä niiden mielikuvien kimppuun, joiden mukaan kirkkomusiikki on hidasta, raskasta ja surumielistä? Onko messu nimikkeenä tuttu kaupunkilaisille: voisiko sitä avata tiedottamisessa paremmin? Jatkuuko virsibuumi?Tiedottaminen on muuttunut erityisen tärkeäksi toimintamuodoksi, jota ei voi tehdä oman toimen ohella. Tarvitaan parempia tiedottajia, tiedottaminen on ammattilaisten työtä! Tämän lisäksi tiedottamista tehdään myös työaloissa. Meitä kehotetaan jalkautumaan, verkostoitumaan, näkymään mediassa ja Herra ties mitä.
Pidän erittäin tervetulleena tätä mahdollisuutta keskusteluun, jonka seurauksena eri ammattiryhmien vuorovaikutus voi parantua. Onneksi kanttorin työssä musisointiin liittyvän riemun rinnalla kulkee koko ajan tietoisuus siitä, kenen asialla olemme, keneltä saatuja lahjoja käytämme.
Puhe Malmin rovastikunnan kirkkoherrojen ja kanttoreiden kokouksessa 13.10.2006. Julkaistu CRUX-lehdessä 6/2006.
|
|
