|
Olen KATJA MÄKIÖ (os. Kivelä, ent. Rantanen). Valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta vuonna 2000 pääaineenaani urkujensoitto.
Suoritin Markku Hietaharjun johdolla urkujensoiton A-tutkinnon joulukuussa 2002. Opintojani olen täydentänyt Selim Eskelinin säätiön tuella Lyypekin musiikkikorkeakoulussa lukuvuonna 1999-2000 Sokrates-vaihto-ohjelman puitteissa professori Martin Haselböckin oppilaana.
Olen osallistunut lukuisille urkujensoiton mestarikursseille (mm. Wolfgang Zerer, Andrea Marcon, Jacques van Oortmerssen, Pieter van Dijk, Olivier Latry, Naji Hakim ja Gyu Bovet) Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa.
Lisäksi olen opiskellut cembalonsoittoa Elina Mustosen ja pianonsoittoa Hanna Aho-Oikkosen johdolla sekä esiintynyt solistina ja kuorojen kanssa Suomen lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Virossa ja Unkarissa. Olen tehnyt yhteistyötä lukuisten laulajien ja instrumentalistien kanssa.
Laulua olen opiskellut mm. Aulikki Eerolan ja Mirja Klemin johdolla Sibelus-Akatemiassa ja Karlheinz Einhausin johdolla Lyypekin musiikkikorkeakoulussa. Tällä hetkellä jatkan lauluopintoja Marjaleena Heikkisen johdolla. Kuoronjohdon opettajinani ovat olleet Juha Kuivanen ja myöhemmin Timo Nuoranne. Olen osallistunut laulajana useisiin kuoroprojekteihin; tuoreimpina mieskuorosta sekakuoroksi muuttuneen Suomen kanttorikuoron CCF:n jäsenenä ja Kirkko soikoon -festivaalin Diderich -kamarikuoron laulajana.
Virkatyöni on Oulunkylän seurakunnassa, Helsingissä. Johdan seurakuntani kamarikuoroa Chorus Sine Nominea. Messujen musiikin monipuolinen toteuttaminen kuoron, solistien ja papiston ja kanssa ovat työni painopistealueena. Oulunkylän vanha kirkko on suosittu kirkollisten toimitusten paikka. Vihkimisten ja siunaustilaisuuksien musiikin mahdollisimman rikas ja laadukas toteuttaminen on tavoitteenani. Oulunkylän seurakunnassa internetin välityksellä toimivan verkkokirkon (www.verkkokirkko.fi) musiikkitilaisuudet ja niiden organisointi kuuluvat myös toimenkuvaani.
Talvikautena 2007-2008 minulla oli tilaisuus työskennellä Costa Blancan talvikanttorina Torreviejassa, Espanjassa. |