Opinnot
Ensimmäiset musisointiin liittyvät muistikuvani ovat, kun parivuotiaana lauloin kotitalomme kamarissa siskoni pianosäestyksellä "Aurinkomme ylösnousi". Ennekkö vai mitä? Kyseinen laulu löytyy kanttorin ammatin tärkeästä työvälineestä, nykyvirsikirjastamme numerolla 105 . Pianonsoiton ihmeelliseen maailmaan sukelsin yhdistelemällä itsekseni nuottien ja koskettimien nimiä Thompsonin soittoaapisesta "Pienet sormet soittamaan".
Kuulun viulunsoiton lopettaneiden harrastajien lukuisaan joukkoon. Viulunsoittovuodet olivat kuitenkin musiikillisesti antoisia ja tärkeitä; sain opiskella sittemmin Pro Finlandia -mitallilla palkitun Kaustisen pelimannipedagogin, Mauno Järvelän johdolla. Runsaasti iloista ryhmämusisointia, toisten opiskelijoiden kuuntelua, tyylillisesti vaihtelevia kappaleita, mutta juuret syvällä kansanmusiikissa. Viulu minulla on edelleenkin, isäni itse rakentama. Antti-isäni oli runsailla käden taidoilla siunattu tekijä, jolta syntyi puutöitä kaappikellosta kanteleeseen.
Pianonsoittoa opiskelin Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Outi Kankaan johdolla. Sieltä Outi valmensi minut tiukalla, mutta lempeällä otteella Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston pääsykokeisiin. Pääsykoe oli parin päivän rutistus, josta eniten jäi mieleen pitkät jonot käytävillä ja monet reteät muusikonalut, joita ei ole sittemmin näkynyt. Kun tartuin Sibelius-Akatemian Töölönkadun toimipisteen ulko-oven ripaan syksyllä 1993, ihmettelin, oliko pääsykokeen tulosten kirjaajalle kuitenkin sattunut joku virhe. Sitä mietittiin opiskeluvuosien varrella tutkintojen kurimuksessa uudestaan vielä monta kertaa!
Sibelius-Akatemian Töölönkadun talon kolmannen kerroksen sinisistä sohvista oli tuleva yksi opiskelijaelämäni kiintopisteistä. Sohvilla istumani aika on jälkeenpäin ajatellen eniten muistojen kultaamaa. Siinä, urkuharjoitusluokkia jonottaessa vaihdettiin ajatuksia muusikkoudesta, sormijärjestyksistä, soinnutuksista, äänenavausharjoituksista, improvisaatiosta, psalmilaulusta, mutta myös ruokaresepteistä, jumppavinkeistä, parisuhteista, matkailusta, ihmiselosta ja iankaikkisuudesta. Mikään inhimillinen ei ollut sohvaparlamentille vierasta.
Sitkeän jonotuksen jälkeen harjoitusluokka heltisi! Harjoitusluokat ja niiden urut olivat vuosien varrella tulleet niin rakkaiksi, että niille oli annettu lempinimet: mm. Vihreä viseryyskone, Sininen unelma, Tequila ja Hämeen huuto. Sibelius-Akatemiassa opiskeltiin lukuisia aineita, joista opittiin toistuvasti kysymään "Mihin tätäkin työelämässä tarvitaan"?
Kirjallisen lopputyöni tein Petr Ebenistä ja hänen urkuteoksistaan.
Alavalikko
|
